11. elokuuta 2012

Ei murehtimista enää!!

Keväällä sitä odottaa että näkyisi edes pieni vihreä lehden alku. 
Sitten odotetaan että se kukkii. 
Ja sitten se onkin hyvin usein siinä.
Varsinkin jos kukkivia kasveja on yksi.


Kun aloin perustaa puutarhaa viidakosta, täytyi kaikki aloittaa alusta. Kaikki penkit piti perustaa sinne missä jotakin oli eniten ja muualta siirtää niitä sitten siihen. Päätellä maassa lojuvista lahonneista seipäistä mahdollisen humalasalon paikkaa. Etsiä koristepensaita raivaamalla kuusia ja pajuja tieltä. Tunnistaa suuri määrä kasveja, varsinkin kun ennen ei ole juuri asiaan perehtynyt. Joku muistijälki taitaa kuitenkin olla ainakin tunnetuimmista pihan täytteistä. Ollessani 12-vuotias, äitini kanssa valitsimme kasveja juuri rakennetun talomme pihaan... Siinä tuli nimet tutuiksi, en niin tiedä sitten nimen ja kasvin yhdistymisestä..

No, joka tapauksessa. Tuntui viime kesänä siltä, että nyt on tehty niitä ratkaisevia juttuja ja paljon, jotka tekevät hiekkaisesta ja rönttöisestä sammalpihasta puutarhan. Joo, ja paljonhan me tehtiinkin. Nurmikkoa reilusti lisää, laattapolut ja kukkapenkkejä. Mutta tänä kesänä puutarha on vasta puutarha. Enää ei tarvitse murehtia jos joku lopettaa kukintansa, aina joku toinen aloittaa. Mahtava katsella ympäri pihaa kun joka penkissä kukkii koko ajan joku, tai ainakin touko-elokuussa, mutta se riittää toistaiseksi, kai.



Voimia kaikille joilla vielä urakkaa on paljon jäljellä! Nyt ollaan tällä tontilla jo voiton puolella*!!


Nautitaan vielä lämmöstä!




* piha ei toki vielä valmis ole, ei ollenkaan.

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihana ja voimia antava tunne tuo! Piha ei ole koskaan valmis, mutta se, että jo näkee kättensä jäljen eikä enää joka puolella toivotonta ryteikköä! Onnea!!
    Ihana kuva ♥

    VastaaPoista
  2. Ollapa jo tuossa vaiheessa! Tässä multaista tannerta tuijotellessa sitä saa kummasti helpotusta, kun huomaa, että ajan kanssa ne muutkin pihojaan saa kauniiksi :)

    VastaaPoista
  3. Juu, kiitos! Se,että aloittaa on jo hyvä vaihe. Vähitellen sitten! Ihaninta on se, ettei valmistu lopullisesti, vaan saa suunnitella. ;) Jaksamista teille projekteihin!

    VastaaPoista
  4. Kaunis piha :) Lueskelin kuulumisia ja laitoin tunnustuksen omaan blogiini.

    VastaaPoista
  5. Uusi lukija liittyi mukaan, sinulla on mukava blogi;)

    VastaaPoista
  6. Hyvä Mieli: Kiitokset! Tervetuloa mukaan,toivottavasti löyty mukavaa luettavaa ja paljon ideoita. Saa vapaasti toteuttaa niitä omissa ympyröissä. ;)

    Lievestuore as: Kiitos! Yritän vastata tunnustukseen lähipäivinä. ;)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa aina!