22. marraskuuta 2013

Keittiön vaiheita v. 2008-2013 osa 1.

Asuntonäyttö lokakuussa 2008





Remonttipäivä nro 1 

 Talossa oli melko paljon tavaraa, koska olimme toivoneet että poikamies jättäisi kaiken minkä vaan raaskisi. Paljon aarretta löytyikin, mutta esim. kasaa likaisia sukkia ei olisi tarvittu. ;)
Ensimmäinen päivä meni kasatessa tavaroita säkkeihin ja aarteita etsiessä.


Oltiin jo lähdössä pois "talolta" ensimmäisen remonttipäivän iltana, kun mies äkkiä keksi että nyt on se hetki kun on pakko kurkistaa keittiön muovimaton alle. Alkoi pyörremyrsky. Kymmenen minuuttia myöhemmin oli lattia näkyvissä. 
Oikea lattia. 
Muovimatosta jäi pientä kuivunutta liimaa lattiaan, mutta käsittely siihen oli suunniteltu joka tapauksessa.



Suunnittelua oli tehty paljon jo ennen remontin aloitusta. 
Tietenkin ajatukset sitten kypsyi tehdessä eikä ihan tällainen tullut.



Remonttipäivä nro 4

Neljäntenä päivänä oli edetty jo tähän asti keittiössä.  Toki koko talo oli myllerryksessä yhtä aikaa ainakin siivouksen osalta.

Kaapeista löytyi vaikka mitä. Roskat roskiin ja sitten alkoi vanhat kaapit näyttää kuntonsa. Pintakäsittelyllä saisi keittiökaapeista käyttökelpoiset ja vanha alkuperäinen ilme säilyisi. Peltipurkit koottu talteen kaapin päälle.
 





Remonttipäivä nro 6

Ikkunan alla oleva taso pääsi käsittelyyn: hionta ja maalaus.


 

Keittiökaapit piti irrottaa käsittelyä varten. Kuivauskaapissa oli puinen ritilä. ;)
Myös ikkunan alla ollut taso irrotettiin muovimatosta ja seinästä. Tässä kuvassa runko taitaa olla jo hiottu ja maalattukin.




Keksimme siirtää viereisen huoneen puolella olleen komeron oven keittiön puolelle, sillä kaapin sisälto oli jo oikeastaan keittiön puolella. Lautaseinään reikä ja ovi karmeineen irti ja toiselta puolelta seinä kiinni. Iisiä! ;) Jouduimme purkamaan aika paljon kun sisällä oli polteltu sikaria, eikä kukaan ollut harrastanut rätin heiluttelua ainakaan kymmeneen vuoteen. Mutta kaikki palasi takaisin, haisevia pinkopahveja lukuunottamatta.



 Samaan aikaan toisaalla. Perustin kellariin pajan, jossa hioin halpahallista 14 eurolla ostamallani hionmakoneella kaikki keittiökaappien rungot ja ovet. Alta paljastui monenlaisia värejä. Maalattavaksi vein ne silloiselle vuokra-asunnollemme. Silloin 1,5 v. tytön kanssa ei muuten olisi voinut näitä hommia tehdä, kun "talollakaan" ei voinut olla, mutta päiväunien aikaan maalaukset oli helppo toteuttaa!



Mieletöntä puusepäntyötä: säädettävät hyllyt. Nyt tilanne oli se, että hyllyjä ei taidettu ehjänä saada irti...






Remonttipäivä nro 7

Kylmälaitteille saatiin tilaa nurkkaan. Operaatio listojen hionta... Talossa oli ollut muutana irtopatteri ja pönttöuuneissa sähkövastukset, mutta remontin aluksi ne otettiin pois ja saatiin tulet uuneihin. Tässä vanha patteri lämmittää..



...jatkuu myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi ilahduttaa aina!