11. tammikuuta 2015

Luvattuja piirroksia osa 2!


Myös yläkerrassa on tehty muutoksia. Pahoittelut kuvien laadusta!!! 
Jospa niistä saisi jotain käsitystä kuitenkin.

Yläkerta ennen:


Makuuhuoneista purettiin pieni pätkä seinää, mutta jätettiin vinokattoiset vaatehuoneet. 
Pienempään huoneeseen mahtuu nyt parisänky.





Ensimmäisenä yläkerrassa oli pieni makuuhuone (pohjassa alhaalla vasemmalla). Tässä huoneessa oli aiemmin toinen keittiö. Ja tuolin vasemmalta puolelta ovi toiseen huoneeseen. 
Tässä asuivat rakentajaperheen isän vanhemmat.

 Yläkerta jälkeen:





Yläkerran isompi huone oli sikaripölyn peitossa.

Ennen:




Tästä huoneesta uusittiin kaikki pinnat. Mutta hyvä tuli.

Jälkeen:


Tämä on siis tyttöjen huone nyt.



Tässä oli ennen edellisissä kuvissa näkyvä punainen uuni vasemmalla (muuri ei mahtunut kuvaan).


2 kommenttia:

  1. Kiva katsella näitä ennen ja jälkeen kuvia. Meillä samanmoinen työmaa vasta aluillaan mutta ehkäpä toivoa valmiista on ;)
    Ps. Loistava blogi, sain paljon uusia ajatuksia tulevaan.

    -Riikka-

    VastaaPoista
  2. Aina on toivoa! Ensin täytyy suunnitella jotaa sitten voi toteuttaa. ;)

    Kiitos, suurin palkinto bloggaamisesta on juuri se että joku saa jonkin oivalluksen johonkin. Ei ole väliä onko se sama oivallus kuin jossain kuvassa vai kuvan innoittama näkökulman muutos jonkin nurkan suhteen!

    Saa myös toivoa kuvia joistakin huoneista. ;)

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa aina!