30. joulukuuta 2015

Anoin vuoden lisäaikaa


Ennen joulua oli paljon suunnitelmia. 

# Keittiökaapit pitäisi vihdoin saada maalattua uudelleen, vetimetkin alkavat olla jo niin moneen kertaan kiristettyjä, että eivät pysy kunnolla kiinni.




#Eteisen pipokorit pitäisi joko vaihtaa tai vaalentaa, jotta niistä löytäisi jotakin. Muutenkaan naulakko-osasto ei hivele silmää.

#Olohuoneen nurkkaan haluaisin vihdoin hyllyjä. Yksi neljästä kannattimesta jo on, lisäksi vielä siis kolme ja levyt. En vaan tiedä pitäiskö hyllyt olla mäntyisen väriset (50-luvun teak-kalusteen pariksi) vai valkoiset.


#Isompi lastenhuone maalataan vaalean harmaaksi. Pinkki alkaa tökkiä jo tyttöjäkin.

# Kesäksi on suunnitteilla piharakennuksen kunnostusta. Hui. Siellä sijaitsee siis vanha sauna ja liiteri. Liiterin puolelta perustukset kaatuneet jo kauan sitten.


#Osa ikkunoista on sen verran huonossa kunnossa, että kitit ovat lähteneet alakarmeista lähes kokonaan. Alkuperäisissä ikkunoissa ei uloimmissa ruuduissa ole saranoita, eikä niitä ole avattu kymmeniin vuosiin.  Ne kun aukeavat ulospäin nostamalla koko ruutu irti. Tämähän taas tarkoittaa sitä että sisäpuolen ruudut ovat karmeistaan harvemmat ja ruutujen väliin pääsee helposti lämmintä ilmaa. Yläkerran ulkoruudut täytyy yrittää ilmeisesti käsitellä ulkopuolelta?? Niitä ei ehkä uskalla yrittää edes ottaa irti sisäpuolelta. Kokemuksia?


Otetaas vuosi lisäaikaa näihin. Jospa joksikin jouluksi tai juhannukseksi.

4 kommenttia:

  1. Ihana! Mulla odottaa vastaava lista nyt kun työaika kevenee. Saas nähdä montako vuotta anon jatkoaikaa... :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on kaikki ulkoikkunat saranattomia, olen nostanut ensin sisäikkunat pois paikoiltaan ja sitten ulkoikkunan, tarvitaan tikkaat, että saa pois naulat ym. millä ulkopoka on kiinni. Mutta mulla onkin puuosiakin pitänyt vaihtaa. Jos tarvii uusia vain kitti, ehkä se on helpointa ja turvallisinta tehdä ikkuna paikallaan. Silloin ei tosin lasin alle saa uutta kittikerrosta. Tai saisiko jollain kepulikonstilla sisäkautta.

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa aina!