29. huhtikuuta 2015

Tuhat tiiltä ja pari sataa säkkiä multaa


Piha on vähitellen täyttynyt (?) istutusalueista. Tänään valmistunut taas yksi (siitä oma postaus myöhemmin). Kasveja vain on väärissä paikoissa, ja tunnelmaa on vain saatava...ja maailmassa on niin paljon ihania kasveja. Miks niitä ei ovis saada omaan pihaan?

Tytöt tahtovat myös viidakkotunnelmaa johonkin, ja samalla valittavat kun ei voi juosta enää mistä vaan.

Vuonna 2010 kellaria remontoidessamme jäi seinistä puretut tiilet pihalle kasaan.




Sen jälkeen kaikki istutusalueet on rajattu kellarin tiilillä. Tosin sitä ennen ei juuri alueita ollutkaan. Aika kova hommahan sen on kaivaa ne maahan, mutta ruohonleikkaaja kiittää! Hyvä ja siisti systeemi on ollut. Vain muutamat halkeilleet talvella.

 Vuoden 2011 kesällä.

Tiilet loppuivat jo jossakin vaiheessa, mutta onneksi sain sukulaisilta lisää.

Jotta pystyin jatkamaan istutusalueiden tekoa. Ajatuksenahan on, ettei ruohonleikkuria kummempia koneita tarttisi, vaan sillä saisi kaikki reunukset siistiksi.



 Tältä sateiselta aamulta ylempi. 
Alempi keväältä 2011.







Ai että ei ole tilaa juosta? (eikä tässä vielä kaikki edes näy..)



Täytyy seuraavaksi hakea lisää multaa. Tiiliä on vielä muutama kymmenen. ;)

27. huhtikuuta 2015

Tulppaanipula!


Viime syksynä en kovin montaa sipulia maahan tyrkännyt, ja nyt harmittaa. Niitä kun pitäisi muutama sata istutella joka vuosi! Ehkä syynä on myös ollut liian jalostetut lajit, jotka ei kuki kuin muutaman kerran!? Tulppaneita saisi olla paljon. Vai mitä? Onko suositella jotain tiettyä??

Kuva keväältä 2014.

Mikä kukkii uudestaan ja uudestaan, mielellään vuosia??


 Kuva vuodelta 2012, nämä eivät juuri enää kuki.

Myös krookuksista on pulaa aina. Niitä saisi olla mieletön määrä pitkin nurmikkoa! Nehän kuitenkin lakastuvat ennen kuin tällä tontilla tarvii nurmikkoa leikata.. Kaivan tämän postauksen syksyllä esiin niin muistan ajatukset. :)

Vanha emäntä on muinoin istuttanut kuistin edustalle rinteen päälle krookusympyrät. Ne eivät kyllä siinä enää kuki, mutta lehtiä näkyy!



Vielä kuva vuodelta 2008 lokakuulta ekasta näytöstä... Sille tielle jäätiin.


23. huhtikuuta 2015

Sauna 59 v.


Pihallamme nököttää ns.talousrakennus, joka on valmistunut 1956. 
Rakennus on edelleen lähes alkuperäisessä kunnossa, tosin perustukset ovat kaatuneet sisäänpäin liiteriosasta sade- ja sulamisvesien takia.. Saunan puoli ok ihan ok kunnossa. Käytössä on. 

Seinissä on kovalevyä tms. joka on kosteuden myötä melko ruma, mutta kunnossa. Tarkoitus olisi kyllä rempata tämäkin joskus ihanaksi...!








Rakennus on niin kaunis ja sointuu pihaan ja taloon. Kai tästä täytyy lottoamaan lähteä, vaikka halvempaa olisi purkaa..


4. huhtikuuta 2015

Muutoksia muutoksia!!



Jotta silmä tottuis, jotta ajatukset kypsyis...

Otin olohuoneesta pois sienitaulut. Niissä on ihania värejä, mutta ovat kahlinneet olohuoneen väritystä jo pitkään. Paremmin ne sopivat alkuperäiseen portaikkoon lakattujen sisarpaneeleiden kaveriksi. Hieman ovat vuosien aikana käpristyneet, mutta täytyy suoristella.

Nyt olohuoneeseen avautui nurkkaseinät muille tauluille. Hain kellarista kehyksiä ja laitoin niitä vanhoihin nauloihin. Tätä mies ei antaisi tehdä, mutta mietiskelyn ajaksi. ;) Meillä on välillä kovastikin kinaa sisustamisesta!!! Mietin lähes koko ajan uusia ideoita ja hän tulee hieman perässä...
Toisaalta hyvä, etten heti toteuta kaikkea.

Tässä olohuoneen tapauksessa ei kuitenkaan mitään peruuttamatonta tapahdu. Voihan ne sienet siirtää takaisin...





Oisko ideoita?? ...mies ei myöskään kestä jos kuva heijastuu tauluista... Eli lasit pois! ;)

3. huhtikuuta 2015

Kevättä ja pääsiäistä!



Pääsiäisenä, ja jo vähän ennen, on ostettava narsisseja. 
Yleensä laitan niitä ulos ainakin portaille. Joka vuosi olen palelluttanut ne melko pian. Tänä vuonna ajattelin tehdä toisin. Kerkeehän niitä kukkia sitten keväämmällä uloskin laitella. Nyt saivat olla sisätiloissa ja kuistilla.


Tuovat kyllä ihanaa kevään vihreyttä ja keltaisuutta!!




Rentouttavaa pääsiäistä!!!!

2. huhtikuuta 2015

Viimeinen homma, mihin ryhdyn...


Olen nii-in laiska silittämään vaatteita. 
Useimmat vaatteet pyörii pesun jälkeen kuivausrummussa ja kun ne ottaa sieltä lämpiminä ei niitä tarvi silittää! Tosin paljon ois kyllä silitettävääkin...

Nämä liinat, laudeliinat ja muutama kauluspaita ovat odotelleet ainakin puoli vuotta. Meillä on ihan hyvä kodinhoitohuone, jossa ois jopa tilaakin silittää. Mutta. Millon sinne pääsee tai ehtii tai haluaa. Nyt ajattelin ottaa härkää sarvista ja kannoin kamat olohuoneeseen. Kun laudeliinat olivat puoli vuotta kasassa, ei ollu mitenkään yksinkertaista saada niitä suoraksi. Suihkupullolla kastelu ja sitten yöksi muovipussiin. Sitten vielä suihkuttelu ennen silitystä. 
Ois varmaan ollu VÄHÄN helpompaa tehdä tää aiemmin.

Mutta.

Onnistui.




Niin joo, ja vähän voin myös syyttää viime vuonna hajonnutta silitysrautaa. 
Vasta joulupukki toi uuden.