30. joulukuuta 2015

Anoin vuoden lisäaikaa


Ennen joulua oli paljon suunnitelmia. 

# Keittiökaapit pitäisi vihdoin saada maalattua uudelleen, vetimetkin alkavat olla jo niin moneen kertaan kiristettyjä, että eivät pysy kunnolla kiinni.




#Eteisen pipokorit pitäisi joko vaihtaa tai vaalentaa, jotta niistä löytäisi jotakin. Muutenkaan naulakko-osasto ei hivele silmää.

#Olohuoneen nurkkaan haluaisin vihdoin hyllyjä. Yksi neljästä kannattimesta jo on, lisäksi vielä siis kolme ja levyt. En vaan tiedä pitäiskö hyllyt olla mäntyisen väriset (50-luvun teak-kalusteen pariksi) vai valkoiset.


#Isompi lastenhuone maalataan vaalean harmaaksi. Pinkki alkaa tökkiä jo tyttöjäkin.

# Kesäksi on suunnitteilla piharakennuksen kunnostusta. Hui. Siellä sijaitsee siis vanha sauna ja liiteri. Liiterin puolelta perustukset kaatuneet jo kauan sitten.


#Osa ikkunoista on sen verran huonossa kunnossa, että kitit ovat lähteneet alakarmeista lähes kokonaan. Alkuperäisissä ikkunoissa ei uloimmissa ruuduissa ole saranoita, eikä niitä ole avattu kymmeniin vuosiin.  Ne kun aukeavat ulospäin nostamalla koko ruutu irti. Tämähän taas tarkoittaa sitä että sisäpuolen ruudut ovat karmeistaan harvemmat ja ruutujen väliin pääsee helposti lämmintä ilmaa. Yläkerran ulkoruudut täytyy yrittää ilmeisesti käsitellä ulkopuolelta?? Niitä ei ehkä uskalla yrittää edes ottaa irti sisäpuolelta. Kokemuksia?


Otetaas vuosi lisäaikaa näihin. Jospa joksikin jouluksi tai juhannukseksi.

5. joulukuuta 2015

Lisääntyvät tuolit ja niskaa kutitteleva kukka



Keittiön pöydän ääressä on nyt vain viisi tuolia. 
Tilaa on hyvin. 
Kun tulee vieraita, lisätään molemmille puolille pöytää tuolit, päähän jää edelleen yksi. Nyt mahtuu seitsemän. Jos porukkaa on paljon, eikä tarvitse olla kuin esim. yksi perhe kylässä, niin pöytä otetaan keskelle ja päihin lisätään tuoleja niin että mahtuu kymmenen. Pöydän päällä olevaa lamppuakin siirretään, muuten se olisi harvinaisemmassa päässä istuivien silmillä.


Toinen haaste, jonka harvinaisessa päässä istuvat huomaavat, on niskaa kutitteleva amppelikukka. Yleensä tähän paikkaan sijoitetaan lapsia, jotka ovat vähän matalampia. 



Nyt ajattelin parturoida ennen joulua tämän kutituskukan. Ihania vihreitä versoja pikkupulloihin!!


Mukavaa ja lämmintä viikonloppua!!

3. joulukuuta 2015

Raakaa faktaa eteisestä


Hienosti aseteltu lyhty ja kukka. 
Avaimia, rahapusseja, kännyköitä, papereita, postia, aurinkolaseja, hanskoja, hiusharja, pinnejä ja lukemattomia muita pieniä tavaroita. 

Lyhty ja kukka eivät erotu joukosta. 


Tajusin että meillä ei ole sellaista yhtä tasoa tai hyllyä johon on helppo laskea lähes mitä tahansa pikkutavaraa. 

Pitäisikö sellainen olla jokaisessa eteisessä??

Keittiössä on kyllä laatikko jossa on ..hmm.. myös ruuveja ja nauhoja ja kirjeitä ja passeja jne.

Ennen oli eteisessä pienehkö lipasto, jonka päällinen oli täynnä kaikenlaista. Sitten joku lapsista saavutti sen, ja muutenkin lipasto tuli tiensä päähän.


Nyt paikalla on ollut vanha penkki. Sen yläpuolella on pieni avainkaappi, johon yritämme tunkea linkkiaikataulut, neuvolakortit, heijastimet jne. niiden avaimien lisäksi. Alapuolen naulakossa on miljoonakori, jossa on aurinkolaseja ja kännyköitä ja usein paljon muutakin. ;) 



Eteisen säilytyskalusteet ovat ärsytyksen kohteena lähes päivittäin. 
Vanha puinen vaatekaappi, joka ei kuitenkaan olisi kovin massiivinen, olisi ihana tuon ison naulakon paikalle!! Liukuovet olisi kätevät, mutta ei ne meille sovi...


Tämä hylly tuli toisen peilin paikalle. Tarkoitus ei ole perustaa tähän miljoonahyllyä, mutta tarvittaessa saa kännykän lasten ulottumattomiin. 

Pitkään etsin sopivia metallisia hyllynkannattinia, jotka olisi myös nättejä. Löysin paikallisesta halpahallista nämä Habo -merkkiset kannattimet. Näihin saa tarvittaessa henkarinkin roikkumaan, jos ei kosteaa takia jaksa kellarin kodinhoitohuoneeseen kiikuttaa.

Eteisen suunnittelutyö jatkuu.

Tämäkin postaus osa omaa joulukalenteriani, jossa otan joka päivä jonkun paikan kotoa tai jonkun asian silmätikuksi.
Kaikki ei välttämättä ole siivousta tai muutoksia ;)

Ihan pakko lisätä eteisen kuva vielä vuoden 2009 alusta ennen remonttia.



Kuvassa vasemmalle jää nykyinen iso naulakko ja oikealla seinustalla on nyt tuo valkoinen penkki. Kuva otettu ulko-ovelta. Suoraan edessä on olohuone. Tästä on lähes kaikki ovet poistettu.

Miltäs näyttää? ;)

2. joulukuuta 2015

Tässäpä yksi tapa piristää lattiaa!

Tästä ruudullisesta keittiön lattiasta ehdin haaveilla lähes kuusi vuotta. Ihan ei ollut listalla ensimmäisenä, joten nyt vasta (?) sain tämän rykäistyä. Sitä se kirjaimellisesti olikin. Päätin että nyt maalaan sen, tai sitten se jää taas seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Mitään parasta ajankohtaa tällaiseen ei ainakaan tässä talossa ole, joten tavallinen perjantai-ilta kävi oikein hyvin. 

Ajattelin että pesen lattian nyt ensin ja katon sitten että milloin ehdin jatkaa. Lapsia kun pomppi (kirjaimellisesti) ympärillä kolme. 

Siitähän he riemastuivat kun keittiö olikin tyhjä!


Vedin isolla viivottimella viivan lähes kulmasta kulmaan. Viiva ei tullut aivan kulmasta kulmaan, vaan taktisesti vähän vinoon, mutta ei minkään suhteen mitenkään. Tässä talossa kun mikään ei ole suorassa, niin vinossa ruudut olisivat kuitenkin.

Sitten valitsin mistä aloitan ruuduttamisen. Piirsin suorakulman ja pitkän viivottimen avulla viivan kohtisuoraan muita vasten. Yhden ruudun kooksi valitsin 30x30 cm. Keittiön välitilassa on 10x10 cm laatat, joten tuo tuntui järkevältä. Eli viivat vedin siis 30 cm välein. Lattialle piirtyi lyijykynäruudukko.  

Eipähän näyttänyt juuri miltään ja polvien ihokin alkoi olla kosketusarka. Polvisuojat olis ollu hyvät.
Ripottelin värikynät merkiksi valkoiseksi jääville ruuduille, ja hahmottelin missä olis hyvä olla värillinen ruutu jne. Helpotti kovasti kun lattiantasosta hommaa teki. Silti piti olla hirmu tarkka ettei mennyt väärin.


Teippausta piti miettiä ihan todella. Ulkoreunat teippasin niistä, jotka oli aikomuksena maalata värillä. Maalarinteippi piti joka katkaisulla leikata tosi suoraan, kun kulmat piti saada tarkasti. Värilliset ruudut tulivat kulmittain aina toisiinsa nähden.

Sävy oli muuten MULPERI. Vaalea, mutta kuitenkin erottuva. Maalina lattiassa jo aiemminkin käytetty Betolux. Ohjeen mukaan uudelleenmaalattavissa yhden vrk:n kuluttua, mutta meille riitti yksikerros. Ja oli mopolla ajettavissa jo n.18 tunnin kuluttua. ;)

Toki keittiössä OLI PAKKO hiippailla aiemminkin. Eihän koko lattia oltu maalattu!! ;) 
Käytännön syistä ruokapöytä oli siirretty vihreään huoneeseen ja ruokia oli kuistilla, johon pääsi toista kautta.


Loppu hyvin. 
Kynnys lattian pesemiseen on madaltunut, kun ei tarvi edes yhtä mattoa siirtää. Katotaan kuinka käytännössä homma sujuu.

Yhteensä 14 tuntia työtä, mutta tyytyväinen olen.

1. joulukuuta 2015

"Mää söin sen tytön pään!"


Välillä tuntuu omat sanat ja ajatukset täysin järjettömiltä..

Ethän syö pikkulegotyttöjen päitä, ne loppuvat!
Älä nielaise askartelusilmiä!
Ethän pure tarjotinta!
Antaisitko kynttilöiden olla? (hampaanjälkiä jokaisessa..)
Ethän heitä vessanpönttöön hammasharjaasi! ..tai vessapaperirullia..

Ai haluat haarukan lämpimänä? (erehtynyt antamaan muutaman kerran suoraan tiskikoneesta)
Siis mitä, haluat että lämmitän ruuan kylmäksi? (juuri lämmitetty ruoka ilmeisesti liian kuumaa)
Äiti miks oot laittanu pihalle liian paljon noita teräviä? (havuja muutama..)


Haluatko omenaa? - Joo, haluan... En halua omenaa!! Ahaa, kuulinkohan väärin..

Saattaapa kuulostaa jonkun toisenkin 2-3 -vuotiaan äidistä tutulta.
Ihana poikamme 2,5 vuotta. ;)