13. lokakuuta 2016

Eteispulmia ja vastauksia


Kyseessä kun on vanha rintamamiestalo, niin eihän täällä mitään tuulikaappeja ole. Kylmä kuisti joo, mutta ei siinä saappaat säily. Se on kyllä kantapään kautta huomattu että jos ympäri vuoden on kumisaappaat kuistilla niin haperoahan siitä tulee. Kikkailua ja säätämistä. Kuisti on hyvä kyllä siinä että kurakamat voi jättää ensiksi siihen ja sitten kuivin jaloin tassutella eteiseen.



Muita kenkiä säilytellään kuistilla ympäri vuoden. En ole mikään kunnon aikuinen joka laittaa talvikamat säilöön ja kesäkamat esille vuorotellen. Tuntuu et ehkä vasta heinäkuussa uskaltaa pipot pakata ja elokuussa ne pitäs kantaa jo takas. Huoh. Sama kenkien kanssa. Tuossa ne on onneks mahtunu olemaan aika hyvin. Sandaalit heittelen puusohvan istuimen laatikkoon tosin.

Sitä varsinaista eteistä olen keittiössä istuessa katsellut mietteliäänä. Vaateröykkiöt erilaisissa naulakoissa ei miellytä.. Ulkohousuille ei ole mitään järkevää paikkaa kun tilassa on vain yksi syvä kaappi jossa kaksi tankoa päällekäin. Alas mahtuu kori, mutta sieltä pimeästä ei löydä mitään. Sinne laitoin kuitenkin korin juhlakengille, joita on varsin siedettävä määrä.


Kaapin oven maalasin liitutaulumaalilla. Nyt muistuu liikuntapäivät ja muut hyvin. Matot on terassimattoa jotka leikkasin leivontakulhoa apuna käyttäen.


Kaipasin eteiseen kaappia, johon piilottaa hanska-pipokorit ja mahdollisesti paikkaa myös ulkohousuille. Viisihenkisellä perheellä näitä edellä mainittuja kuitenkin on muutamia.

Raivasin kuistin korkean kaapin ja kenkätelineet. Järjestin uudelleen. Mittasin pohjallisia ja mietin mitä oikeasti tarvitaan. Tulos oli se, että saappaita lukuunottamatta kaikki kengät mahtuivat nyt isoon kenkätelineeseen ja sandaalit sinne sohvaan.





Tadaa, kaappi oli valmis eteiseen! Viisi hyllyä , viisi koria ja ulkohousut viereen. 
Enää askarteluun vetimet ja laseihin jotain.





Siistimpää on.

20. syyskuuta 2016

Muutoksista: "Se oli ihan hyvä se seinä jo."



Monen kuukauden hiljaisuus täällä blogin puolella on päättynyt. Jotenkin on vaan ollut niin paljon kaikenlaista tapahtumaan koko ajan ympärillä, ettei tiedä minkä niistä nostaisi muiden yläpuolelle ja kirjoittaisi tänne. Paljon helpompi on räpsäistä kuva instagramiin ja laittaa muutama sana selitykseksi. Tai sitten mä olen vaan tottumaton näissä päivittelyissä.



Tosi asia kuitenkin on että pieniä ja isoja muutoksia tapahtuu koko ajan. Näinä ruuhkavuosina arjessa on monta haastetta sekä lasten, kodin, työn että parisuhteenkin kanssa. Koti ei ole valmis, enkä itseasiassa halua koskaan niin edes ajatella.

Rakastan suunnittelua ja tilojen fiiliksen muuttamista.

Yleensä parempaan suuntaan, mutta joskus joku kokeilu ei ehkä jää kovin pitkäikäiseksi. Mutta missäs sitä kokeilis jos ei omassaan. Mies kyllä välillä antaa asiasta lausuntoja. "Se oli ihan hyvä se seinä jo." Suunnittelen lähes koko ajan alitajuisesti ja yritän parantaa arkea hankaloittavia järjestelyitä, että ne villasukat löytys aamuisin helpommin. MUTTA kun itselläni on suunnitelmat loksahtaneet kohdilleen ja olen valmis toteuttamaan, mies on ihan ulalla että jaahas, miksi ei voi olla niin kuin jo on. Hänellä alkaa kypsyttely alusta. No, jos taas puhuisin kaikki suunnitelmien raakileet jo ajoissa, niin en pääsisi niitä hautomaan kun ne ehkä jo tyrmättäisiin. Kyllä se sitten yleensä tykkää kun tavarat löytyy ja niille on paikka. Tai eihän ne aina löydy vaikka olis nenän edessä. ;)

Lapset ovat kasvaneet remontin keskellä. Viimeiset kaksi vuotta on remonttien kanssa ollut hiljaisempaa.



Kolme, kuusi ja yhdeksän -vuotiaat innostuvat yleensä toteuttamaan mukana. Ja toki se mieskin!!!
Helpompaa vaan yleensä on tehdä joku maalausprojekti tai vastaava silloin kun on mahdollisimman vähän porukkaa kotona. Erityisen hyvin ne onnistuvat juuri silloin kun olen itsekseni lasten kanssa. ;)
Onhan se sellasta 60 keskeytystä tunnissa - remontointia.

Hyvä esimerkki kyllä oli kun nukuttaessani lapsia yläkerrassa maalasin molempiin huoneisiin pilvet seinälle. Olin toki etukäteen etsinyt maalit ja vähän niitä sekoitellutkin. Myös erikokoisia pyöreitä tarjottimia ja leivontakulhoja oli esillä. Maalasin pienellä pensselillä kulhot ulkoreunat seinään pitämällä toisella kädellä kulhoa vasten seinää.
Hyvä tuli! Ja aamulla olivat jo kuivat!

(toisesta pilvihuoneesta ei nyt ole kuvaa tällä hetkellä. palaan asiaan.)




Pihalla olen saanut vapaat kädet jo vuosia sitten. Onko siihen sitten luotto parempi?! :)


9. heinäkuuta 2016

Instakoti


Näköjään kovin harvoin tänne blogin puolelle päivittelen asioita. Instagramissa julkaisen kuvia useammin ja monipuolisemmin. Olen melko passiivinen monien teknisten juttujen kanssa, joten en pysty hallitsemaan montaa kanavaa, näköjään.


Tänä keväänä ja kesänä on touhua riittänyt sen verran paljon että läheskään kaikesta ei ole edes kuvaa. Työnaloitus on myös häirinnyt projekteja ja vapaa-aikaa.

Kasvimaata laajensin.



Muutamaa (?) istutusaluetta täydentelin ja tein muutaman loppuun. Kyllä ne ideat tarvii aikaakin kypsyäkseen.

Mukavaa kesää sisällä ja pihalla!!!!

4. huhtikuuta 2016

Vihreästä huoneesta olohuoneeseen


Yksi parhaita näkymiä keskikerroksessa on, kun katsoo keittiön ovelta kohti olohuonetta. Tämä vihreä huone, joka on siis keittiön vieressä oleva makuuhuone, toimii nyt leikkihuoneena.


Alkuperäistä tässä kuvassa: katot, lattiat (tosin maalattu), ovenkarmit, pönttöuuni ja olohuoneen tapetti. Vihreän huoneen tapetti on uusi, mutta mielestäni kivasti sopii tuon vanhan tapetin kanssa.

2. huhtikuuta 2016

"keltainen toukokuu, kyllä sä sieltä tuut...!"




Keltainen on niin kevään väri. 
Se tuo auringon sisälle.



Tuleeko teille samoihin aikoihin vuodesta tietyt värit, vai onko värit ne mitkä on? 
Mitkä ovat vuodenaikojen värit sisustuksessasi?

Tuo liitutauluovi eteisessä on muuten todella hyvä, muuten jäisi koululaisen liikkavaatteet ja välipalapatukat kotiin.


Onneksi piti leikata ruusuorapihlajaa niin sain maljakkoon muutaman oksan. Lehtikin on niin kaunis, kukasta puhumattakaan.



Tämä tuoli oli muuttaessamme talon vintillä. Tai oikeestaan niitä oli siellä vanhojen telkkareiden seassa neljä... Tummanruskeiksi maalattuja. Nyt yksi on pinkki ja tämä keltainen. 

16. maaliskuuta 2016

Hetki yksin

Käväisin tänään tehokkaalla kierroksella kirppiksellä ja ruokakaupassa. Sain lainaksi lastenhoitajan ja auton. Huh! ♡

Vaatekaapit alkoi olla jo tyhjiä kahden nuorimman lapsen osalta. Vanhin sai enon avopuolisolta kasan ihania vaatteita pari viikkoa sitten. ♡

Meillä ollaan siirtymässä ilmeisesti pinkistä ja räiskyvistä väreistä hillitympään suuntaan. Tänään oli tilauksessa jotain, missä on ainakin mustaa. :) Se oli inhokkiväri vielä vuosi pari sitten.




Kannatti käydä. ♡

4. maaliskuuta 2016

Mustaherukka odottaa kevättä..


...ja minä. 

Pari viikkoa sitten otin oksan mustaherukasta, joka oli alkanut kasvaa pihlajan tyvellä ja köynnösmäisesti maata pitkin.





Viikon sisällä siihen tuli pienet korvat ja nyt se kukkii! 






Aivan ihana vihreys. Koivutkin ilmeisesti kävisivät tähän, mutta niille olen allerginen. 

Onko joku ottanut jonkun muun oksan sisälle?

19. helmikuuta 2016

Olohuoneen DIY- lamppu


Seinävalaisimet on hankalia, kun pitäs tietää, mihin kohtaan ne laitetaan. Pitäis porata reikää ja ruuvata ruuvia. No, meidän olohuoneen seiniin ei saa kuulemma tehdä yhtään reikää. Huh, hyllyt saatiin 7 vuoden ihmettelyn jälkeen. Seinäkaappi sentään porailtiin seinään jo hankkimisen jälkeen pari vuotta sitten.

Valaisimena on ollut yksi pöytälamppu ja jalkalamppu. Nämä eivät oikein miellyttäneet.
Löysin vintiltä joulutähden valon katkaisijalla. Heitin sen verhotangon yli roikkumaan. Katkaisija oli melko kaukana johdossa... Ei oikein solmukaan onnistunut. Lisäksi polttimo oli liian lähellä seinää.


Varjostinkin puuttui. Ensin keksin avuksi ja kaunistukseksi metallisen hedelmäkorin. Johto oli edelleen liian pitkä ja lähellä seinää. Otin lasten puisen valkoisen henkarin. 
Kieritin johtoa sen ympärille ja kas, katkaisijakin tuli hyvään kohtaan.



 Lisäksi henkari pitää nyt lampun irti seinästä. ;)

18. helmikuuta 2016

Paluu arkeen osa 3




Paluu lapsiperheen "normaaliin" arkeen osa 3 on siis alkamassa maaliskuussa. Kolme äitiyslomaa ja vanhempainvapaata on vietelty. Nuorin täyttää toukokuussa kolme. Kotihoidon tuki -kausi on mielestäni riittävän pitkä. :)



Helpoksi osa-aikatyöläisen arkea ei tehdä, kun siihen on liitettävä päivähoito. Tuloselvitykset keikkatyöläiselle, jolla ei ole vakituista työpaikkaa, on ihan arviota. 



Hoitopäivien määrä on tiedossa vasta viime metreillä. Ja sopimus tehdään kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen tarkistellaan näitä edellä mainittuja. Toivottavasti töitä riittää siis jatkossakin. Toki suunnitelmia on koulutuksen jatkamiseksi ja vakituisen työpaikan metsästämiseksi tehty, paljon. :)

Uuden alku on kiehtovaa ja jännää!!! Tässä vaiheessa en osaa olla haikea, olen elänyt täysillä nämä vuodet iloineen ja suruineen.


16. helmikuuta 2016

Valot päällä ulkona!


Miten tuo taivas voikin olla noin sininen?! 
Aivan ihana.


Ulkona on selvästi valot päällä.

11. helmikuuta 2016

Lastenhuoneen muutos kuvina


Tästä lähdettiin. 
Pinkopahvit oli poistettava ja myöhemmin avattiin seinääkin vasemmalle, vintille.



Ensin makuuhuone oli vanhempien.



Sitten tyttöjen.



 
 Ja sitten tytön ja pojan.


5. helmikuuta 2016

Puutarhurin herättely -haaste


Te kaikki, jotka odotatte kesää, kopioikaa haaste blogiinne. Minä nappasin tämän Anun puutarha -blogista. Ja toki, kehitän sitä omaan suuntaani.

Valitsin kuusi (6) mieleisintä ja kuvaavinta otosta viime kesältä. Taiteen näkökulmasta nämä eivät ehkä parhaat ole, mutta kertovat viime kesän puutarhaprojekteista.


Olemme mieheni kanssa olleet yhden yön kahdestaan kotona 2,5 vuoden aikana. Silloin teimme yömyöhälle tätä paviljongin kivetystä. Elokuinen postaus löytyy täältä KLIK. :) Ei maltettu juuri edes syödä, vaikka suunniteltiin että grillaillaan IHAN rauhassa. Hyvä tuli ja pimeys antoi mukavan sattumanvaraisuuden punaisten ja harmaiden laattojen sommitteluun.

 Kasvimaan riukuaita syntyi ilman hankintoja. Muutama ranka piti metsästä hakea. Rrrakastan tätä!


Ruutua voi hyppiä omalla pihalla. Tosin pehmuste on vai ruudukon ulkopuolella. Toimii silti!

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Avoimet puutarhat -tapahtumaan kesällä 2015. Pihassa kävi kuuden tunnin aikana yli 150 tutkailijaa... Ja muutaman kanssa teimmekin jatkosuunnitelmia. Ainakin Jyväskylän Puutarhaseuran pihakävely järjestetään pihassamme kesällä 2016.


Muutamia uusia istutusalueita toki syntyi (kuin itsestään, eikö vain!?). Nuorempi tytär (5v.) valitti ettei enää voi missään juosta. Noh, ehkäpä hätä ei ole ihan niin suuri, nimittäin edelleen suuri osa pihasta on nurmikkoa ja jalkapallokenttäkin löytyy. ;) (Tosin siihen olen suunnitellut joskus kasvimaata...hui.)

Tartu haasteeseen ja avaa meille viime kesäsi muistot!! <3

3. helmikuuta 2016

Keittiössä kohistaan kaurasta ja kavereista!


Onneksi ehdin maalata keittiökaapit ja siistiä keittiötä muutenkin; huomenna nimittäin testaamme lapsiraadin kanssa nyhtökauraa ammattilaisen käsittelemänä. Ja tottakai tämä kuvataan ja lapsia jututetaan. Myöhemmin tästä lisää.

Nyhtökauraa olen innolla odottanut! Mahtava juttu.

Hesarissa:

"Nyhtökaura on kaurasta, härkäpavusta ja keltaherneestä tehty kasviproteiinivalmiste, jota voi kuvata vaikka kasvisjauhelihaksi. Tällä mielleyhtymällä se myös itse leikkii. Nimeen on tuotu trendikkäästä nyhtöpossusta tuttu etuliite korostamaan sitä, että tuote korvaa lihan."


 Iltasanomien juttu nyhtökaurasta kertoo ravintosisältöä ja hinta-arviota.

"Kun nyhtökaurassa proteiinia on 27 – 31,4 g / 100 g, niin vastaavasti naudan vähärasvaisessa jauhelihassa (rasvaa 7 g) on 18,8 g, broilerisuikaleessa 21,3 g, maitorahkassa 9,8 g ja raejuustossa 16,4 g."




Oletko tutustunut tuotteeseen? Aiotko kokeilla?

23. tammikuuta 2016

Kylpyhuoneen uusi sisustuselementti!!



Kylpyhuoneemme on pitkään ollut laimea. Huone on melko iso ja tunteeton. 
Se on kaivannut jotakin.

Nyt se sai vihdoin ansaitsemansa sisustuselementin, kun 240 -litrainen akvaario saapui viikko sitten.


Akvaariossa on vielä melko vähän kaloja ja kasveja. Vähitellen lisäämme katrasta. Nyt ilonamme uiskentelee 4 piikkisilmää, 20 seeprakalaa ja yksi partaimumonnin poikanen. Piikkisilmät on nimetty, samoin imumonni. 
Seeprakaloja ei pystytty.



Tämä on niin ihana vesipuutarha!!!






19. tammikuuta 2016

Keittiön pieni pintaremontti vm.2016


Aivan ensimmäiseksi vuoden 2009 alussa kunnostin vanhan alkuperäisen keittiön. Muutama lisäkaappi teetettiin vanhan mallin mukaan.



Keittiön on käynyt läpi kaikki talon muut remontit; välillä ollen työkalujen varastona ja maalaustelineenä.



Ei siis ihme, että nopeasti seinämaalilla maalatut kaapinovet olivat jo kuluneet. Monta vuotta mietin että pitäisihän nuokin maalata uudelleen. Inspiraatiota ei vaan löytynyt kun oli vielä muitakin projekteja kesken... Syksyllä maalasin ruudut keittiön lattiaan. Siitä se sitten lähti.




Sain idean pimeänä syksyn iltana. Keittiöön tulee lisää vaaleaa!! Ruskean seinän "väri" vielä mietinnässä.






Vetimet olin hankkinut kierrätyskeskuksesta ja maalannut tummanruskeaksi. Nyt nekin alkoivat jo löystyä, eivätkä kiristämälläkään pysyneet kiinni. Ruuvia sai suurentaa vähän väliä. Meni hermot.



Ostin uusia vetimiä. Sopivat mielestäni hyvin mäntyiseen taloomme. :)