13. lokakuuta 2016

Eteispulmia ja vastauksia


Kyseessä kun on vanha rintamamiestalo, niin eihän täällä mitään tuulikaappeja ole. Kylmä kuisti joo, mutta ei siinä saappaat säily. Se on kyllä kantapään kautta huomattu että jos ympäri vuoden on kumisaappaat kuistilla niin haperoahan siitä tulee. Kikkailua ja säätämistä. Kuisti on hyvä kyllä siinä että kurakamat voi jättää ensiksi siihen ja sitten kuivin jaloin tassutella eteiseen.



Muita kenkiä säilytellään kuistilla ympäri vuoden. En ole mikään kunnon aikuinen joka laittaa talvikamat säilöön ja kesäkamat esille vuorotellen. Tuntuu et ehkä vasta heinäkuussa uskaltaa pipot pakata ja elokuussa ne pitäs kantaa jo takas. Huoh. Sama kenkien kanssa. Tuossa ne on onneks mahtunu olemaan aika hyvin. Sandaalit heittelen puusohvan istuimen laatikkoon tosin.

Sitä varsinaista eteistä olen keittiössä istuessa katsellut mietteliäänä. Vaateröykkiöt erilaisissa naulakoissa ei miellytä.. Ulkohousuille ei ole mitään järkevää paikkaa kun tilassa on vain yksi syvä kaappi jossa kaksi tankoa päällekäin. Alas mahtuu kori, mutta sieltä pimeästä ei löydä mitään. Sinne laitoin kuitenkin korin juhlakengille, joita on varsin siedettävä määrä.


Kaapin oven maalasin liitutaulumaalilla. Nyt muistuu liikuntapäivät ja muut hyvin. Matot on terassimattoa jotka leikkasin leivontakulhoa apuna käyttäen.


Kaipasin eteiseen kaappia, johon piilottaa hanska-pipokorit ja mahdollisesti paikkaa myös ulkohousuille. Viisihenkisellä perheellä näitä edellä mainittuja kuitenkin on muutamia.

Raivasin kuistin korkean kaapin ja kenkätelineet. Järjestin uudelleen. Mittasin pohjallisia ja mietin mitä oikeasti tarvitaan. Tulos oli se, että saappaita lukuunottamatta kaikki kengät mahtuivat nyt isoon kenkätelineeseen ja sandaalit sinne sohvaan.





Tadaa, kaappi oli valmis eteiseen! Viisi hyllyä , viisi koria ja ulkohousut viereen. 
Enää askarteluun vetimet ja laseihin jotain.





Siistimpää on.

7 kommenttia:

  1. Ihana miten suuri huonekuusi...ootko sen itse kasvattanut?
    Minulle joskus anoppi osti tuollaisen ison, mutta tapoin sen alta aikayksikön..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on! Se on ollut vasta kolmisen kuukautta meillä, joten vielä en uskalla luottaa että selviää. On kyllä kasvanut kymmenen senttiä joka suuntaan.

      Poista
  2. Vastavierailulla tässä moi! Teillä on kyllä tosi kaunis koti, rintsikat on niin ihania!

    Säilytystilan miettiminen on rasittavaa hommaa :D Juuri sain meille vessan säilytysasiat kuntoon, mutta kuka keksii, minne laitetaan tila esimerkiksi palautuspulloille, silityslaudalle, kuivaustelineelle ja kolmelle isolle pahvilaatikolliselle kenkiä! Argh!

    Meillä on nyt sen verran vähemmän kaappi- ja varastotilaa, että kausivaatteet (siis kesällä talvi ja talvella kesä) on pakko pitää muiden vaatteiden joukossa.

    Ai niin ja tuosta kaapista: meille on tulossa pariin lasiin sellaista muovikalvoa, jossa on kuviota, siis näkösuojaksi. Ne odottelee vielä rullalla, että saan ikkunat pestyä, mutta oikein jännittää, miltä ne sitten näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin! Meillä on vielä lähes koko kodinhoitohuone järjestelemättä. Eihän remontin valmistumisesta ole kuin 6 vuotta. Tosin muutamia kaappiratkaisuja on tähän asti mietitty...ja jatkuu edelleen.

      Mietin myös sitä muovikalvoa, en vaan vielä löytänyt kivaa kuviota. Nyt jos vaihdoin verhot noihin oviin. ;)

      Poista
  3. Tosi kivalta näyttää! Onko teillä tuo valkoinen paneeli naulakon takana ollut alunperinkin valkoinen vai onko se vaihdettu tai käsitelty myöhemmin valkoiseksi? Meidän rmt:n eteisessä on tuollaiset lakatut paneelit kuin teidän portaikossa. Haluaisin saada yleisilmettä valoisammaksi, mutta muutoksen työläys mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kohtaa oli kauhtunut tapetti. Paneelit siis uudet. ☺

      Poista
  4. hi ,, i love your blog , you have a new follower from Chile
    Angélica

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttaa aina!