28. heinäkuuta 2018

Kastiketta katossa - elämää ja remonttia lapsiperheessä

Pitkästä aikaa!

Pientä hiljaiseloa on blogin puolella ollut. Paljon on tehty ja vielä enemmän suunniteltu, lähinnä pihalla.

Tällä hetkellä työnalla on eteinen ja kellarin portaikko. Lapset kasvaa ja säilytystilat vanhassa talossa alkuperäisesti avuttomat.

Eteisessä on yksi kiinteä komero, johon laitoin vuosia sitten kaksi tankoa. Totuus on se ettei sieltä löydä mitään. Valoa ei ole ja kaappi on liian täynnä. Lipastoon, jossa nyt pipoja yms.  ei henkareita saa. Siispä on hankittava lisää säilytystilaa. Kaappi tilattu. Lisää pohdintaa asiasta kun se saadaan paikoilleen.

Asia ei tietenkään ollut aivan yksinkertainen. Lattian oli hyvin kulunut ja vaati maalauksen ennen kaapin asennusta. Maalaaminen vaati toki pohjatöitä. Järjestelyt piti muutenkin miettiä, koska eteisestä mennään ulos, vessaan, yläkertaan, olohuoneeseen, keittiöön ja kellariin. Maalaus onnistui vasta kun muut nukkuivat.



Samalla tuli tarkasteltua pintoja lähemmin. Seinät monelta osin siistit, mutta miten voi ulko-ovessa olla n. 9 vuoden ruokalista?! Elävästi tuli mieleeni kun siivoilin ensimmäistä asuntoamme muuttoa varten ja ihmettelin miten eteisen katossa voi olla jauhelihakastiketta. Noh, nyt ymmärrän.

Kaiken kaikkiaan lasten kanssa remontointi ja sisustaminen on ihan oma lajinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi ilahduttaa aina!